Apeko LVI Oy

LVI-suunnittelu ja -tavarat saman katon alta

Referenssi Apeko LVI Oy

Sähkösuunnittelijana ja -urakoijana tunnettu Apeko Oy laajensi keväällä 2016 palvelujaan LVI-puolelle ja yhdistyi LVI Rinneheimo Oy:n kanssa. Samalla jatkui jo seitsemän vuotta kestänyt yhteistyö Heatco Oy:n ja Apekon LVI Oy:n uuden toimitusjohtajan Jussi Rinneheimon välillä.

– Yhteistyömme on jatkunut näin pitkään, koska saan LVI-tavarat Heatcolta nopeasti ja aina hyvää palvelua, Rinneheimo kertoo. – Tuotteiden hinta-laatusuhde on kohdallaan, ja jos jotain joskus tilauksesta uupuu, tarpeisiimme reagoidaan nopeasti.

Kumppanuus säästää aikaa ja tuo uusia asiakkaita

Kumppanuus on tuonut Apekolle selkeitä hyötyjä.

– Olemme löytäneet Heatcon kautta uusia asiakkaita, ja lisäksi säästän omaa työaikaani, koska saan Heatcolta sekä LVI-tavarat että lvi-suunnittelun, Rinneheimo toteaa. – Heatco massoittaa tavarat valmiiksi, joten minun ei tarvitse laskea itse ilmanvaihtokuvia. Se auttaa tarjouslaskennassa ja nopeuttaa töitäni huomattavasti.

Paikallista LVI-yhteistyötä Jyväskylässä

Rinneheimo näkee suurena etuna, että kumppani on löytynyt läheltä.

– Hallimme ovat melkein vierekkäin, joten asentajien on nopea hakea tarvitsemansa tavarat naapurista, Rinneheimo toteaa. – Lisäksi vuosien yhteistyö on tuonut toimintaamme hyvää rutiinia. Tiedämme toistemme tavat. Suosittelen Heatcoa ehdottomasti muillekin!

 

Siirry Apeko Oyn sivulle