Huolehdi talosi lämmitysjärjestelmästä

Älä riko talosi lämmitysjärjestelmää – huolehdi siitä kesällä näin

Kesällä asunnon lämmitys on villasukkien ja toppatakin lisäksi viimeisiä asioita, joita tulee miettineeksi – paitsi sen verran, että sitä haluaa vähentää. Mikä on viisasta, sillä ulkona paistaa aurinko ja viileämpinäkään hetkinä lämpötila ei yleensä laske alle 10 asteen. On helppoa nauttia arjesta, kun ei tarvitse murehtia kylmästä.

Syksyn ja alkutalven viilenevät säät kuitenkin yllättävät monen omakotitaloasujan, ja ongelmat alkavat yleensä lämmityskauden alkaessa. Termostaatti saattaa olla jumahtanut, lämpö ei kierrä kunnolla huoneissa tai kesän aikana pysähdyksissä olleeseen pumppuun kertyneet epäpuhtaudet ovat rikkoneet pumpun. Huonosti toimiva tai vanhentunut lämmitysjärjestelmä saattaa lisäksi kasvattaa kodin menoja jopa kymmenillä prosenteilla.

Lämmitysjärjestelmä ja sen pumppu on hyvä käyttää päällä vaikka kerran kuukaudessa. Sen ei tarvitse olla päällä kuin hetkellisesti, sillä päällä käyttäminen pienentää komponenttien rikkoutumisen tai jumiutumisen mahdollisuutta.

Siksi on muutamia asioita, jotka on hyvä tarkistaa viimeistään loppukesästä ennen kuin säät muuttuvat liian koleiksi. Näitä ovat sähköautomatiikan ja pumpun toiminta, termostaattiset patteriventtiilit, järjestelmän perussäätö ja lämmöntuotannon toiminta. Moitteettomasti toimiva lämmitysjärjestelmä pitää talon sisälämpötilan oikeana, vaikka ulkona lämpötila vaihtuisi päivän aikana 20 astetta. Se tekee asumisesta viihtyisämpää ja pitää lämmityskustannukset tiukasti hallinnassa.

Toisinaan huoltotoimenpiteiksi riittää tarkistus ja järjestelmän tasapainottaminen, jotta oikea määrä kuumaa vettä virtaa rakennuksen eri osiin. Näin kaikki huoneet lämpenevät tasaisesti, eikä yksi osa rakennusta jää toista kylmemmäksi. Toisinaan jotkin järjestelmän osat tai koko järjestelmä vaativat päivittämistä. Jos järjestelmä joudutaan huoltotoimenpiteiden vuoksi sulkemaan pidemmäksi ajaksi, on huollon valmistumista mukavampi odotella kesäsäällä kuin talvella kylmässä talossa.

Ennakoivia toimia kannattaa siis tehdä jo ennen lämmityskautta. Omakotitalon asukas voi itse käyttää pumppua päällä ja hetkellisesti kääntää huonetermostaattien asetusarvon isommaksi. Nämä toimenpiteet saavat sähkölaitteet liikkeelle ja pitävät ne toimintakunnossa.