Asennus Koski & Saloranta Oy

Laadukkaita tuotteita luotettavasti

Referenssi Asennus Koski & Saloranta Oy

Etelä-Suomessa toimiva Koski & Saloranta on erikoistunut lämpöpumppujen ja lattialämmitysten asennuksiin sekä lämmitysjärjestelmien saneerauksiin. Heatco toimittaa Koski & Salorannalle kaikki Iämmitys- ja ilmanvaihtosuunnitelmat ja lattialämmitykseen sekä ilmanvaihtoon liittyvät tarvikkeet. Yhteistyötä tehdään myös asennusten yhteydessä.

Tällä hetkellä Koski & Saloranta työllistää seitsemän henkilöä. Vuonna 2011 perustettu yritys on kasvanut hiljalleen vuosi vuodelta. Heatco on ollut mukana aina toiminnan alkuajoista lähtien. Heatcon tuotteet tulivat Koski & Salorannalle tutuksi jo ennen varsinaisen yhteistyön alkua.

– Teimme siihen aikaan töitä aliurakointina nykyiselle kilpailijallemme, joka käytti Heatcon tuotteita. Myöhemmin aloimme myös itse tarjota Heatcon tuotteita asiakkaillemme, koska ne olivat jo entuudestaan meille tuttuja ja olimme niitä asentaneet, kertoo yrittäjä Toni Koski.

– Heatcon kanssa olemme tehneet yhteistyötä nyt viimeiset neljä vuotta. Heidän tuotteensa ovat laadukkaita ja järkevän hintaisia. On helppoa, että saamme tuotteiden lisäksi myös suunnitelmat samasta paikasta. Etenkin alkuvaiheessa Heatco myös konsultoi ja auttoi meitä mukavasti, Koski muistelee.

Asentajaystävälliset ja laadukkaat tuotteet

Nyt Heatco toimittaa kaikki Koski & Salorannan tarvitsemat lämmitys- ja ilmanvaihtosuunnitelmat sekä lattialämmitys- ja ilmanvaihtotarvikkeet ja ilmanvaihtokoneet. Tuotteet toimitetaan Heatcon puolesta joko suoraan työmaalle tai sitten Koski & Salorannan Hyvinkäällä sijaitsevalle hallille.

– Käytämme Heatcon tuotteita vuosittain sadoissa kohteissa. Tuotteet ovat asentajaystävällisiä. Minun on myös helppo myydä niitä, sillä hinta-laatusuhde on kohdallaan. Ilmanvaihtokoneiden viiden vuoden takuu on hyvä myyntivaltti, Koski sanoo.

– Suunnittelupuolikin on toiminut hyvin. Olemme saaneet suunnitelmat ajallaan. Ja välillä kun tulee kiireisiä hommia, niin olemme saaneet suunnitelmat jopa parin päivän varoitusajalla. Mahdolliset muutokset ovat myös onnistuneet hyvin, Koski kiteyttää.

“Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä”

Yhteistyötä aiotaan jatkaa myös tulevaisuudessa. Koski kokee Heatcon luotettavaksi tavarantoimittajaksi. Hänen mukaansa Heatcon tuotteisiin liittyviä reklamaatioita tulee loppukäyttäjiltä erittäin vähän. Ja jos reklamaatio tulee, niin asia saadaan hoidettua nopeasti ja hyvin.

– Vaikuttaahan se loppukäyttäjänkin elämään, kun homma toimii ja tuotteet ovat hyviä. Olemme saaneet Heatcon kanssa homman toimimaan ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, Koski kiteyttää.

– Ei ole mitään syytä, miksei yhteistyötä jatkettaisi, Koski päättää.