Taita Oy

Olli Viljamaa, Taita Oy: “Heatco on dynaaminen, monipuolinen ja palvelualtis”

Referenssi Taita Oy

Taita Oy hankkii Heatcolta LVI-suunnittelua, lattialämmitysputkistoja sekä ilmanvaihtokanavistoja ja -koneita. Yhteistyössä Heatcon kanssa Taitan on ollut mahdollista lisätä omaa myyntiään sekä kasvattaa asiakastyytyväisyyttä.

Taita toimii pääosin Uudenmaan alueella. Suurin osa toiminnasta keskittyy kuluttajaasiakkaiden lämmitys- ja putkistoremontteihin. Sen lisäksi toimintaan kuuluvat kiinteistökohteiden lämmitys- ja putkistoremontit sekä uudiskohteiden talotekniikkaan liittyvät työt. Yhteistyö Heatcon kanssa alkoi vuonna 2016. Yhteisiä kohteita on vuosittain noin 30.

– Heatco on ollut meille oikein oiva yhteistyökumppani. Saamme heidän kauttaan LVIsuunnittelun, lämmitysputkistot sekä ilmanvaihtokanavistot ja -koneet kohteeseen oikein mitoitettuna. Jonkin verran heiltä tulee myös viemäriputkistotoimituksia, kertoo Taitan kehitysjohtaja ja toinen perustaja Olli Viljamaa.

– Heatco tuli meille tutuksi heti toimintamme alussa yhteisen yritysmaailman kontaktin kautta, joka suositteli heitä. Siitä asti olemme yhteistyötä tehneet, Viljamaa summaa.

Nopeaa suunnittelua laadukkailla tuotteilla

Taita on myyntiorientoitunut yritys, joka keskittyy toteutukseen ja asennukseen. LVIsuunnittelu on ulkoistettu Heatcolle, jolla on Viljamaan mukaan heidän tarvitsemaansa osaamista. Heatco toimittaa tekemänsä suunnitelman mukaiset tarvikkeet suoraan kohteeseen.

– Saamme suunnitelmat nopeasti ja ne palvelevat myös asennuspuolta voimakkaasti. Voimme saada tarvittaessa jopa KVV-vastaavan palvelua. Tavaran toimitus suoraan kohteisiin on ollut meille sopiva, dynaaminen toimintamalli, Viljamaa kuvailee.

– Olemme jalostaneet yhteistyötämme niin pitkälle, että voimme laskea tarjoukset usein jo etukäteen valmiiksi. Heatcon tarjoama kokonaisuus on laajuudessaan varsin kattava, Viljamaa sanoo.

– Mielestäni Heatcon tuotteet ovat varsin laadukkaita ja palvelevat sitä asiakkaan tarvetta erinomaisen hyvin. Yhtenä etuna voidaan mainita ilmanvaihtokoneiden pitkä, viiden vuoden takuu, joka on jo pieni kilpailuetu. Heatco myös kouluttaa meidän edustajamme heidän tuotteidensa osalta, hän jatkaa.

Luottamus tuo toimintaan vakautta

Viljamaa kokee, että yhteistyö Heatcon kanssa on tuonut myös Taitan omaan liiketoimintaan vakautta. Vakaus ja varmuus syntyvät luottamuksesta yhteistyökumppanin, eli tässä tapauksessa Heatcon toimintaan.

– Tietää, että kun heille tilauksen laittaa, niin saa sitä mitä odottaa. Se, että voimme luottaa kumppaniimme, luo varmuutta myös omaan toimintaamme. Luottamus on erittäin tärkeää näinkin hektisessä ympäristössä, jossa me toimimme, Viljamaa painottaa.

– Me haluamme tarjota asiakkaillemme parasta laatua, ja Heatco on omalla toiminnallaan kyennyt vastaamaan siihen hyvin. Yhteistyön kautta olemme pystyneet lisäämään omaa myyntiämme sekä kasvattamaan asiakastyytyväisyyttä, Viljamaa kertoo.

– Heatco on dynaaminen, monipuolinen ja palvelualtis. Voin lämpimästi suositella heitä. Heidän toimintamallinsa on tätä päivää lähellä!